Vierailu Bukumbi Kalwande ikäihmisten keskukseen

Keskiviikko iltapäivällä vierailimme Bukumbi Kalwande keskuksella, joka on lepraa (eli spitaali) sairastaneiden ikäihmisten "vanhainkoti" tai keskus, jossa he asuvat. Keskus on perustettu 1974 ja se on valtion ylläpitämä, mutta ulkopuolisten lahjoittajien turvin toimeen tuleva asuinyksikkö. Lepran sairastaminen on Tansaniassa pelätty ja hävetty asia ja tämän vuoksi lepraa sairastaneita isovanhempia on piiloteltu tai jopa hylätty. Lepra aiheutti hoitamattomana varpaiden ja/tai sormien katkeilua ja levisi hoitamattomana ihmiseltä toiselle. Mukumbi Kalwanden tapaisia keskuksia alettiin perustaa siksi, että lepraa sairastaneilla ikäihmisillä olisi hyvä paikka elää vanhuuttaan ja saada paikka, jossa asua, syödä ja jossa terveydehoitoa ja lääkkeitä olisi mahdollista saada.

Vuosi 2013 oli vaikea vuosi Bukumbi Kalwandelle, sillä silloin hallitus ei enää halunnut tukenut keskusta. Haaste tällä hetkellä on myös se, että vaikkakin terveydenhoitoa on saatavilla, on lääkäriin vaikea päästä. Haastetta aiheuttaa myös se, että valtio ei kustanna sähköjä, jonka vuoksi ikäihmisiä kannustetaan yrittäjyyteen, että keskukselle saataisiin sähköä. Ikäihmiset tekevät mm. koreja ja koruja myyntiin. Vaikeimpina aikoina, kun ei ole antaa lääkkeitä tai varaa mennä lääkäriin, voi vain jutella vanhusten kanssa, keskuksen johtaja toteaa. Onneksi saksalainen lepra-yhdistys ja yksittäiset muut toimijat tukevat keskuksen toimintaa.

Asuntola ulkoa päin

Asuntolan käytävä. Molemmin puolin asuinhuoneita

Naapurusto on hyvin läheinen keskuksen ikäihmisten kanssa ja pihapiirissä näkyykin kuljeskelemassa ikäihmisten omia ja naapureiden lapsia ja lastenlapsia. Keskus on hyvin sulautunut ympäristön kanssa ja heillä on vahva yhteisöllisyys naapuruston kanssa. Naapuruston lapset vierailevat isovanhempiaan tapaamassa aina halutessaan.

Vieraita varten on laitettu parasta ylle

Keskuksella on joskus asunut 160 ikäihmistä, mutta tällä hetkellä asukkaita on 108. Ikäihmiset valitaan tietyiltä alueilta, jotka pääsevät asumaan keskukseen. Jokaisella ikäihmisellä on oma huone asuntolassa tai pihamajassa.

Arvokkaat vanhat leidit

Tavoitteena on saada ikäihmisiä takaisin lähisukulaistensa kanssa, mutta lepran leiman vuoksi monet sukulaiset eivät halua asua lepraa sairastaneiden isovanhempiensa kanssa.

Tunnelma keskuksella oli hyvin ystävällinen ja meidät otettiin avosylin vastaan. Keskuksen asukkaat olivat selvästikin pistäneet parasta päälleen, koska vieraita ei käy liian usein. Olimme hyvin onnekkaita, että meidät vastaanotettiin! Keskustelimme heikolla swahilinkieli-elenkieli kommunikoinnilla monista asioista ja paikalliset oppilaat toimivat joissain tilanteissa tulkkeina. Naapuruston lapset pitivät meitä kierroksen aikana kädestä ja jotkut halusivat syliin.

Naapuruston tyttö Nellin sylissä

Mieleenpainuvin hetki oli, kun eräs mummo viittelöi meitä huoneeseensa. Hän kaivoi vanhanaikaisen radionsa esiin ja saimme tanssia hänen kanssaan musiikin tahdissa. Aina ei vain tarvita sanoja että voi olla ihminen ihmiselle ja kohdata aidosti toinen ihminen. Ihana ja sydämellinen hetki! <3

Ihana radio-mummo <3

Ostimme tottakai heiltä heidän punomiaan koreja ja todella taidokkaita käsitöitä nämä olivatkin!

Nuoret ja vanhat sulassa sovussa. Maassa näkyy myynnissä olevia koreja.
Kuva: Ulla-Maija Koivula