torstai 17. joulukuuta 2015

Hetinin kylä


Felix kertoi että illalla suuntaisimme kylään joka on rakennettu tolppien päälle, koska sadekaudella veden noustessa talot jäisivät muuten veden valtaan. Otimme taksin jolla matkasimme Botnovosta maaseudulle. Taksi jätti meidät keskelle pientä maaseutu-kylää jossa ihmiset olivat vähintäänkin yhtä ihmeissään meistä kuin me heistä. Osalle matkaseurueestamme ajatus siitä että jäisimme tähän kylään, sai hiljaiseksi. Hetken tsempin jälkeen nostimme reput selkään ja lähdimme matkaan kohti Hetinin kylää.

Tuula ja kylän lapsia


Marjo ja Felix veneessä
 Ilmeistä saatoimme heti huomata että turismi ei tänne asti ole ulottunut. Kävelimme rantaan ja otimme veneen (tai lähempänä puusta tehtyä kanoottia se oli) ja menimme 2 henkilöä  yhteen veneeseen ja veneen ”kuljettaja” alkoi työntää vauhtia pitkillä kepeillä, kuin venetsiassa konsanaan. Saapuessamme Hetinin kylään kuulimme kun kuoron laulu alkoi voimistua. Rantautuessamme lapset hyppivät riemuissaan ja lauloivat jovo jovo bonjour ja aikuiset toivottivat myös tervetulleeksi. Suuntasimme heti kuorolaulun suuntaan ja löysimme metodistikirkon portailla harjoittelevan kirkkokuoron, jonne mukaan Felix meni laulamaan. Ihmettelimme hetken iloisina toisiamme, kyläläiset meitä ja me heitä. Felix kertoi että hän on asunut kylässä ollessaan lapsi, kun isä oli ollut pappina kyseisessä kirkossa. Felix tunnisti kuorossa laulaneen miehen, Sisin, vanhaksi ystäväkseen ja hänen kanssaan vaihdettiin kuulumisia. Sisi ja kirkon pappi kertoivat että voisimme yöpyä kirkon vieressä papin asunnossa. Veimme sinne tavaramme ja lähdimme tutustumaan kylään.

metodistikirkon kuoro
ruokakauppisita kuvattuna papin asunnon kuistilta

Kalakauppias

Kalakauppias ja hänen ympärillään olevia kyläläisiä

Pimaa (chiliä) ja tomaattia


 
Hämärä oli jo laskeutunut joten hyttysmyrkyt niskaan ja taskulamppu käteen ja iltaruokaa etsimään. Kirkon edessä olevalla ”tielle” oli kokoontunut kylän naisia myymään ruokaa kynttilän valossa. Kylässä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä, joten taskulamppu oli enemmän kuin tarpeellinen kapistus. Ostimme yhdeltä kojulta pattia eli maissihyytelöä ja kalaa sekä sipulia ja pimaa eli chiliä. Kuulimme että kylässä on myös yksi kauppa joten lähdimme sinne ostoksille. Kauppa oli rikkaan perheen talon alakerrassa hyvin vaatimaton kauppa josta sai säilykkeitä ja perustarpeita. Ostimme pullon sangriaa, koska punaviiniä ei ollut.  

Papin talossa meitä varten käynnistettiin generaattori että saimme valot päälle. Paikalliset ystävät virittelivät myös tv:n vaikka emme sitä olisi välttämättä tarvinneet. Hyvin vieraanvaraista!!! Söimme iltaruuan ja menimme nukkumaan olkimattojen päälle, sänkyjä ei ollut.
Illallinen terassilla
Aamu neljältä heräsimme siihen että generaattori laitettiin päälle ja valot pamahtivat papin talossa päälle. Kirkosta kuului laulua ja soittoa, oli joulua edeltävän jumalanpalveluksen aika. Viikkoa ennen joka aamu neljältä metodistit kokoontuvat pitämään jumalanpalvelusta kirkkoon ja näin valmistautuvat jouluun. Jumalanpalveluksessa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan. Kirkkoon tulevat kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Meininki kirkossa oli eloisa.

tanssiva mummo


kuoro

kolehdin keruutanssi


Aamukirkon jälkeen otimme huikean määrän valokuvia kyläläisistä. Felix kertoi että valokuvaaminen oli harvinaista herkkua sillä kerran vuodessa viereisestä kylästä saapuu valokuvaaja joka ottaa Hetinin kylän väestä kuvia.


 
Sisi ja hänen poikansa
Sisin isä
 

 
 
Lisää kuvateksti

Sisi kierrätti meitä kylää ympäri ja tämän jälkeen pappi tilasi meille moottoriveneen jolla lähdimme toiseen kylään josta taksi noutaisi meidät.
Sisi ja hänen kotinsa


"Pääkatu" ja taustalla näkyy kirkko oikealla ja vasemmalla papin asunto



 

Paluumatkalla
Tunnelma kylässä oli mieletön ja saimme erittäin lämpimän vastaanoton! Sydän oli pakahtua kun lähdimme kylästä, olen varma että muistan tämän vierailun Hetinin kylässä koko elämäni! Taksi vei meidät takaisin Cotonouhun ja emme voineet kuin ihastella koko matkan miten hienon kokemuksen saimme kokea.

Marjo opettelee afrikkalaisen naisen perusteita
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti